Marjatta Hanhijoki

Frantsilan päärakennuksen sininen sali: ‘Mirja Grassinassa’
Kievarin hirsisali: ‘Ruonanjoen asukkaat joen varrella ja joessa’

Marjatta Hanhijoen näyttely on avoinna Frantsilan tilalla 10.6.-24.8.2025, ja sen voi käydä katsomassa ilman pääsymaksua tilan aukioloaikoina.Sinisen salin teokset ovat syntyneet useissa eri paikoissa. Yhteisenä nimittäjänä niillä on ihminen tilassa tai ihmisen jäljet tilassa.

“Mirja Airas ja hänen perheensä ovat olleet minulle malleina jo noin 45 vuotta. Näyttelyssä on kaksi akvarellia Mirjasta Grassinassa Firenzessä ja kolmas Jollaksessa Helsingissä, jossa Mirja lukee satuja tyttärelleen Iirikselle ja pojalleni Ollille.”

Hirsisalin valokuvateos kertoo Ruonanjoen asukkaista sekä joen varrella että joessa. Teos on aikaisemmin ollut esillä mm. Helsingin taidehallissa.

Jokihelmisimpukka, latinalaiselta nimeltään Margaritifera, on suojeltu jo 1950-luvulla. Uutiset metsien hakkuisiin liittyvistä tuhoista raakkujoilla kuitenkin kertovat julmalla tavalla siitä, että ihminen ei välitä. Suuret metsäfirmat eivät välitä.

Raakkujen suojelua tarvitaan edelleen. Rauhoitetuille lajeille on Suomen laissa määritelty rahallinen arvo. Tänä keväänä jokihelmisimpukan arvoksi on entisen 589 euroa/yksilö sijaan nostettu 1495 euroa/yksilö. Tuon summan voit joutua maksamaan jos tuhoat raakun.

Bio

Marjatta Hanhijoki (1948-2025) on taidegraafikko ja taidemaalari. Hän tekee akvarellimaalauksia, grafiikkaa eri menetelmin sekä valokuvaa. Hanhijoki tunnetaan yksityiskohtaisista interiöörikuvauksistaan. Taiteilijan teoksissa hienovaraisesti kerrotut yksityiskohdat, laaja kulttuurihistoriallinen tuntemus sekä arjen kuvaus yhdistyvät toisiinsa kiehtovasti.

Hanhijoki opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa 1967–1971 ja täydennyskoulutuksessa Kuvataideakatemiassa. Hän kuuluu graafikkona Pentti Kaskipuron oppilaisiin, ja hänen grafiikkatöissään on samantapaista arjen tunnelmien naturalistista kuvausta. Hän on opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa.

Marjatta Hanhijoki

The works in the Blue Room were created in several different places. The common denominator is a human in a space, or traces of humans in a space.

Marjatta Hanhijoki's exhibition will be open at Frantsila Farm from June 10th to August 24th 2025, and can be visited free of charge during the farm's opening hours.

“Mirja Airas and her family have been models for me for about 45 years. The exhibition includes two watercolours of Mirja at Grassina in Florence and a third one in Jollas in Helsinki, where Mirja is reading stories to her daughter Iiris and my son Olli.”

The photographic work in Hirsisali tells the story of the inhabitants of the River Ruona, both along the river and in the river. The work has previously been exhibited in Kunsthalle Helsinki, among other places.

The river pearl mussel, known by its Latin name Margaritifera, has been protected since the 1950s. However, the news of the devastation caused by logging is a cruel reminder that humans do not care. Big forest companies do not care.

The river pearl mussels must still be protected. There is a monetary value for protected species in Finnish law. This spring, the value of the river pearl mussel has been raised from EUR 589/individual to EUR 1495/individual. That's the amount you may have to pay if you destroy one.

Bio

Marjatta Hanhijoki (1948-2025) is a graphic artist and painter. She makes watercolour paintings, prints using various methods and photography. Hanhijoki is known for her detailed interior photography. The artist's works combine delicately told details, extensive knowledge of cultural history and depictions of everyday life in a fascinating way.

Hanhijoki studied at the University of Art and Design (nowadays Aalto University School of Arts, Design and Architecture) 1967-1971 and furthered his education at the Academy of Fine Arts. As a graphic artist, he is a student of Pentti Kaskipuro, and his graphic works have a similar naturalistic depiction of everyday moods. He has taught at the University of Art and Design and the Academy of Fine Arts.